Oy Lunden Ab Jalostaja

“Johdon ja esimiesten kannalta on valtavan suuri muutos, että he pääsevät reaaliaikaisesti näkemään omien työntekijöidensä tietoja. Esimiehillä tulee olemaan näkyvyys myös alaistensa alaisiin ja toimitusjohtajalla puolestaan näkyvyys koko ketjuun. Heillä on myös itse mahdollisuus ajaa Mepcosta erillisiä raportteja, kun siihen on tarve.”

Henkilöstöpäällikkö, Tiina Vilhonen

Katso organisaation muiden roolien hyödyt:

Esimies

HR

Johto

Työntekijä

Tehy

”Helpotamme raportointia, tuemme henkilöstön kehittämistä sekä automatisoimme runsaasti käsityötä ja paperien käsittelyä sisältäneitä työvaiheita. Ratkaisu tukee johdon ja esimiesten toimintaa ja säästää resursseja”, johtaja Ritva Fransman Tehystä sanoo.
Johtaja, Ritva Fransman

Katso organisaation muiden roolien hyödyt:

Johto

palkanlaskentaohjelma

Valio Oy

HRM-järjestelmän raportointi ja hälytykset palvelevat esimiehiä ja johtoa. Esimiehet voivat ajaa raporttinsa itse palveluportaalin kautta – itsepalvelut säästävät palkkahallinnon työtaakkaa.

”Esimiesten valmiit raportit koskevat muun muassa budjetteja, maksettuja palkkoja ja ylitöitä. Hälytykset voivat liittyä koeajan umpeutumiseen, määräaikaisen työsuhteen päättymiseen sekä työntekijöiden merkkipäiviin. Yhtiön johdolle raportoidaan laajempia kokonaisuuksia ja tunnuslukuja”, palkanlaskentapäällikkö Verena Hakanen kuvailee.
Palkanlaskentapäällikkkö, Verena Hakanen

Lue koko tarina

Katso organisaation muiden roolien hyödyt:

Esimies

HR

Johto

Työntekijä

Ota yhteyttä – Kerromme mielellämme lisää Mepcosta

Jos alla oleva lomake ei näy, voit täyttää sen täällä. Tutustu tietosuojaselosteeseen täältä.

Back to top