Hyppää sisältöön

Koulutus

Työaikaratkaisutuotteiden koulutus

Referenssejä

”Perehdytyskoulutus oli asiallinen, selkeä, monipuolinen ja huomioi loistavasti eri tasoiset käyttäjät. Koulutus oli todella asiakaslähtöinen ja huomioi meidän tarpeet.”

– Karri Nieminen, Hoitokoti Päiväkumpu Oy

”Sain puhelukoulutuksen ja se oli vastoin ennakkoajatuksia miellyttävä koulutustapa. Sain vastauksia juuri minua askarruttaviin kysymyksiin.”

– Kaisa Knuutti, Palvelukoti Ilola

KoulutusTour

Koulutuksia toteutetaan keväisin ja syksyisin järjestettävillä koulutuskiertueilla asiakaskohtaisesti. Asiakasyritykset voivat varata yrityskohtaisia koulutusaikoja ilmoittautumisen yhteydessä kerrotuille ajankohdille. Koulutus on mahdollista järjestää etänä tai koulutus on mahdollista järjestää asiakkaan tiloissa.

Muut koulutukset

KoulutusTourin ulkopuolella tarjoamme asiakaskohtaisia koulutuksia ensisijaisesti meidän toimistoilla Espoossa, Tampereella, Turussa ja Jyväskylässä. Laajemman koulutustarpeen ollessa kyseessä – esimerkiksi uuden yksikön käyttöönoton tai ohjelman käytön laajentamisen yhteydessä – koulutuksen voi sopia myös paikan päälle asiakkaan omiin tiloihin.

Uuden käyttäjän perehdyttäminen ohjelmaan

Suosittelemme, että uudet käyttäjät tilavat koulutuksen ohjelman käyttöön. Ensisijaisesti uusien käyttäjien koulutus tapahtuu etäopastuksena.

Uusien käyttäjien on myös mahdollista varata koulutus toimistoillemme Espooseen, Tampereelle, Turkuun tai Jyväskylään.

Tilaa koulutus täyttämällä lomake – palaamme sinulle mahhdollisimman pian

Täyttämällä lomakkeen hyväksyt tietosuojakäytäntömme.