Uuden oppimista ja yhdessä viihtymistä Mepco-käyttäjien Liksaklubilla
Perinteikäs Liksaklubi järjestettiin 21.11.2024 Scandic Park Helsingissä. Vaikka samaan aikaan Suomea riepotellut Jari-myrsky yritti tarjoilla monenlaisia yllätyksiä matkan varrelle, saapui paikan päälle Helsinkiin runsaslukuinen joukko niin konkarivieraita kuin ensikertalaisia viihtymään, verkostoitumaan ja viisastumaan Mepco Totalin ohjelmistojen parissa.
Liksaklubi on kerran vuodessa järjestettävä koulutus- ja asiakastilaisuus Mepco-järjestelmien käyttäjille. Uusien kuulumisten ja käyttövinkkien lisäksi tilaisuudessa tarjottiin erilaisia master classeja ja demopisteitä osallistujien valitsemista aiheista ohjelmistoperheen ratkaisujen ympärillä. Toisenlaista ajattelemisen aihetta tarjosi puolestaan keynote-puheenvuoron tarjonnut Jenni Rajahalme ennen vapaalle vaihtamista iltaohjelman stand up -esityksen ja DJ:n tahdissa.
Tapahtuma oli tälläkin kertaa onnistunut ja pidetty kokonaisuus, ja päivän kokonaisarvosanaksi osallistujat antoivatkin palautekyselyssä kiitettävän 8,8 asteikolla 1-10. Avoimissa palautteissa kiiteltiinkin päivää erityisesti tasapainoisena ja informatiivisena kokonaisuutena.
”Siis aivan loistavaa jälleen kerran!”
”Olen erittäin tyytyväinen päivän antiin. Esitykset olivat sopivan pituisia ja täyttä asiaa!”
”Esitykset olivat todella hyvin rakennettuja ja informatiiviisiä. Oli myös todella hyvä, että esityksiin oli sisällytetty demoja.”
Mitä kuuluu Mepco Total -ohjelmistoperheelle?
Lumimyräkän aiheuttama junakaaos ja siitä seuranneet valitettavat myöhästymiset laittoivat aamupäivän aikataulua uusiksi useamman osallistujan ja puhujan osalta, mutta onneksi päivä saatiin startattua mallikkaasti pienten muutosten jälkeen.
Päivän aloitti runsas aamiaispöytä, jonka äärellä tarjoutui osallistujille ensimmäinen mahdollisuus tavata uusia ja vanhoja tuttuja, ja virittäytyä päivän tunnelmaan. Sen jälkeen oli aika siirtyä kohti päivän varsinaista ohjelmaa, jonka starttasi Accountor HR Solutionsin myynti- ja markkinointijohtaja Jyrki Vartiainen toivottamalla osallistujat tervetulleeksi ja jakamalla yrityksen tuoreimpia kuulumisia. Hän nosti esille myös muita Accountor HR Solutionsin asiantuntijoita, joita olikin paikalla runsaslukuinen joukko kohtaamassa asiakkaita kasvokkain.
Seuraavana ohjelmassa oli Mepco Arkisto -tuotteen esittely sovelluskonsulttimme Doora Kakon johdolla. Hän kertoi tarkemmin siitä, millainen on arkistoinnin rooli palkanlaskennassa, ja miten integroidun palkka-arkiston avulla on mahdollista työskennellä entistä sujuvammin.
Dooran jälkeen lavalle astelivat konsulttimme Anne Laine ja Juuso Häkkinen, jotka pitivät tänä vuonna huolta pidetystä ja perinteisestä Vinkkilä-osuudesta. Vinkkilässä pureudutaan ajankohtaisiin kysymyksiin ja esimerkkien avulla siihen, miten Mepco-järjestelmistä saa kaiken hyödyn irti parhaalla mahdollisella tavalla. Tänä vuonna keskustelussa olivat mm. tuoreimmat uudistukset sekä Mepcon viestiominaisuuksien hyödyntäminen tarkoituksenmukaisesti ja tietoturvallisuus huomioiden. Vinkkilän lopuksi ratkottiin myös tämän Liksaklubin Mepco-tietäjä leikkisän mutta kiperän tietovisan avulla.
Herättelevän taukojumppahetken jälkeen oli aika nostaa estradille Mepco Total -tuoteperheen kuulumiset kolmen tuoteuudistuksen esittelyn myötä. Jemina Luodemäki esitteli joulukuun puolivälissä lanseerattavaa, erityisesti mobiilikäyttäjät huomioivaa Mepco Aika -työajanseurantaratkaisua. Ratkaisu on suunniteltu käyttäjäkokemus edellä, ja se tulee kehittymään entisestään vuoden 2025 aikana. Seuraavana vuorossa oli Sarita Joutsen, joka esitteli Mepco Henkilöstön uudistettua käyttöliittymää Mepco HRM- ja Mepco Pro -asiakkaille. Uudistuva käyttökokemus pilotoidaan kevään 2025 aikana ja ensimmäiset asiakkaat pääsevät nauttimaan siitä vuonna 2026. Viimeisenä pääsi ääneen Anu Ylänen kertomaan lisää Mepco Palkkojen ajankohtaisesta tulorekisteriuudistuksesta, joka on uudistettu yhteinen ratkaisu Mepco HRM- ja Mepco Pro -asiakkaille. Kelan etuuksien haun siirtyessä tulorekisteriin syksyllä 2025 myös tulorekisteri–raportointi uudistuu, ja tähän tarjoaa ratkaisun Mepco Palkkojen uusi, keväällä 2025 lanseerattava ominaisuus.
Täyden kympin Jenni ja vertaistukea master classeilla
Asiapitoisen aamupäivän jälkeen suunnattiin kohti lounasta, jonka aikana oli tilaisuus paitsi vaihtaa kuulumisia myös sulatella aamun aikana kuultua. Maistuvan ja runsaan lounaan jälkeen oli vuorossa ehdottomasti päivän huippukohtiin lukeutunut keynote-puheenvuoro sukupolvien välisestä viestinnästä ja kommunikaatiosta, jonka tarjoili viestinnän ja työelämän kehittämisen asiantuntija Jenni Rajahalme. Puheenvuorossaan Jenni johdatteli kuulijansa huumorin keinoin pohtimaan sitä, miten eri sukupolvet kommunikoivat keskenään ja millaisia tilanteita tästä voi seurata niin töissä kuin vapaallakin. Jennin elävästi kerrottujen esimerkkien mieleen tuomat samaistumisen aiheet ja niistä seuranneet naurunhörähdykset olivat osallistujien mieleen, ja palautekyselyssä puheenvuoro saikin huippuarvosanan 10.
”Parasta antia oli ehdottomasti Jenni Rajahalmeen puheenvuoro, aivan mieletön veto häneltä!”
”Jenni Rajahalme oli parasta, mitä olen vähään aikaan kuullut! Todella silmiä avaava ja ajatuksia herättävä puheenvuoro.”
Keynoten jälkeen oli aika hajaantua pienempiin ryhmiin, ensin tarjolla olleiden master classien ja sen jälkeen erilaisten demopisteiden ja iltapäiväkahvien pariin. Master classeja oli tarjolla yhteensä neljästä eri aiheesta: Mepcon vakio DLL-liittymät, palkantarkastusraportin tekeminen, Mepco Pro -asiakkaiden tapaaminen ja erityisen paljon kiinnostusta herättänyt Mepco tulorekisterin protopiste. Erilaiset demot ja pienemmissä ryhmissä tapahtuvat ohjelmat ovat hyvä tapa saada henkilökohtaista opastusta ja vertaistukea, sekä tutustua tarkemmin niin muihin ammattilaisiin kuin Mepco-asiantuntijoihin, ja tätä mahdollisuutta kiiteltiin runsaasti myös palautteissa.
”Sai hyviä vinkkejä mitä ei ole tullut mieleen tehdessä.”
”Tulorekisterin muutos on tervetullutta kehitystä, ja tästä oli hienoa saada tilannekatsaus jo tässä vaiheessa.”
”Demopisteet ovat hyvä keino päästä juttelemaan tuoteperheeseen kuuluvista tuotteista ja näkemään käytännössäkin niiden toimintaa esittelyn muodossa. Voi helposti kysyä tuotteista oman organisaation näkökulmasta.”
Interaktiivisemman osuuden jälkeen oli aika lopettaa virallinen osuus ja koota yhteen päivän aikana nousseita ajatuksia ennen iltaohjelman pariin siirtymistä ja vapaalle vaihtamista. Naurua ei puuttunut nytkään, sillä maittavan illallisen lomassa viihdettä tarjosi Tomi Haustolan stand up -esitys. Illan lopuksi osa intoutui tanssilattialle asti, kun DJ Iiro soitti illallistajien lempimusiikkia ja laittoi bileet pystyyn.
”Rento tunnelma ja paljon asiaa, kaiken kaikkiaan onnistunut päivä.”
”Mieleeni jäi erityisesti, että kaikki AHR:n työntekijät olivat erittäin mukavia, mukaan ottavia ja ammattitaitoisia. Hyvät esiintyjät ja tarjoilut! Kiva, kun pöydissä eri organisaatioiden edustajia, joiden kanssa pystyi verkostoitua ja jakaa Mepco-kokemuksia.”