Hyppää sisältöön
Työajanseuranta
5.8.2022

Kuhmon Kuljettaja-Apu Ay

Kuhmon Kuljettaja-Apu käyttää Mepco Tuntivelhoa työajanseurantaan ja tuntien kirjaamiseen. Ennen Mepco Tuntivelhoa yrityksessä oli käytössä paperinen tuntikirjanpito, joka teetti paljon manuaalista työtä.  

“Siinä oli haasteita, koska aina kun palkkakausi katkesi, niin olimme kiinni fyysisissä lapuissa ja niitä piti aina odotella ja etsiä. Sen lisäksi ne piti aina syöttää käsin erikseen palkkaohjelmaan. Ja siinä välissä ne kirjattiin myös Exceliin työajanseurantaa varten”, kertoo Jaakko Piirainen Kuhmon Kuljettaja-avusta.  

Manuaalisessa näpyttelyssä vihreiden määrä kasvaa, joten lisäksi kaikki piti tarkistaa vielä useampaan kertaan, mikä vei entistä enemmän aikaa.  

Aluksi Kuhmon Kuljettaja-Avussa otettiin Mepco Tuntivelho koekäyttöön kahdeksi kuukaudeksi syksyllä 2021, jolloin vielä käytettiin molempia systeemejä rinnakkain. Tammikuussa 2022 siirryttiin käyttämään täysin Mepco Tuntivelhoa.  

Liikkuvassa työssä mobiilisovellus on ollut ehdoton ja Kuhmon Kuljettaja-avussa käytetäänkin pääsääntöisesti vain Mepco Tuntivelhon mobiiliversiota.  

Mepco Tuntivelhon käyttöönotto sujui hyvin 

“Älypuhelimiin tottuneelle ikäpolvelle tämä oli vain yksi normaali sovellus, jota ruvettiin käyttämään. Vanhemmilla oli pientä muutosvastarintaa. Kaksi kuukautta harjoiteltiin ja hyvin se lähti luonnistumaan, ja kaikki oppivat sitä käyttämään aika helposti,” Piirainen kertoo.  

Piirainen itse sanoi, että alussa ohjelman opetteluun meni hetki, mutta sitten se lähti hyvin sujumaan.  

“Olisimme saaneet Mepco Tuntivelhon puolelta kaikki valmiina, mutta halusin itse lisätä ohjelmaan meidän työntekijämme, jotta järjestelmä tulee tutuksi. Viikossa pääsin jo hyvin ohjelmaan käsiksi”, Piirainen sanoo.  

Parasta Mepco Tuntivelhossa on ajansäästö ja työajanlyhennysvapaiden laskuri 

“Työajanlyhennysvapaiden eli pekkasten kertyminen toimii erittäin hyvin. Ohjelma laskee ne valmiiksi ja se on ollut kyllä pelastus meille. Niiden täyttäminen Excelissä oli erittäin työlästä. Nyt ne rullaavat siellä itsestään. Käymme vain tarkastamassa kertymät ja katsotaan kenet lähetetään pekkasille”, Piirainen kehuu.  

Kuhmon Kuljettaja-avussa haluttiin nimenomaan sellainen ohjelma, joka toimii palkkaohjelma Procountorin kanssa.  

“Mepco Tuntivelho pelaa erittäin hyvin Procountorin kanssa yhteen. Se helpottaa minun työtäni aivan suunnattomasti. Minulla meni ennen palkkoihin 5–6 tuntia kerran kahdessa viikossa, nyt pääsen 1,5 tunnissa. Kuukaudessa aikaa säästyy Mepco Tuntivelhon ansiosta yhden työpäivän verran”, Piirainen kertoo.  

Lue myös: