Mepco Keikat toi helpotusta Seniorisäätiön puutosvuorojen hallintaan
”Nykyään tuntuu oudolta, että ennen avoin vuoro ei tavoittanut kaikkia keikkalaisia kerralla, koska osittain vuorot tarjottiin vielä tekstiviestien välityksellä.”
Helsingin Seniorisäätiö on vanhuspalveluja tuottava voittoa tavoittelematon toimija, jolla on 4 vanhusten hoivakotia Helsingissä. Asukkaita hoivakodeissa on päälle 550 ja työntekijöitä lähes 450. Suurin osa heistä työskentelee hoitotyön tehtävissä esimerkiksi hoiva-avustajina, lähihoitajina ja sairaanhoitajina. Hoitotyötä tehdään ympärivuorokautisesti; aamu-, ilta- ja yövuoroissa.
Seniorisäätiöllä on myös oma hoitotyön keikkalaisrinkinsä, joka kattaa lähes 250 keikkalaista. Rekrytointiyksikkö etsii keikkalaisista tekijät täyttämään osastoilta avoimeksi jääneitä työvuoroja esimerkiksi henkilöstön sairauspoissaolojen, koulutusten tai vuosilomien myötä. Mepco Keikat otettiin käyttöön Seniorisäätiössä keväällä 2021 kaikkien Seniorisäätiön puutosvuorojen ja keikkalaisten työvuorojen hallintaan.
”Tarjoamme keikkalaisille kaikki avoimet vuorot Mepco Keikat-sovelluksen kautta. Sovelluksen kautta keikkalaiset pääsevät itse varaamaan haluamansa vuorot avoinna olevista vuoroista ja Mepco Keikkojen selainpohjaisen järjestelmän kautta rekrytoinnin väki pystyy kätevästi hallinnoimaan koko Seniorisäätiön puutosvuoroja samanaikaisesti.”
Työ on nykyään vaivattomampaa ja nopeampaa
Seniorisäätiön rekrytoinnista kerrotaan, että Mepco Keikkojen myötä oma työ on nopeutunut ja selkiytynyt.
”Ennen piti erikseen valita käytettävyyden perusteella tietty työntekijäjoukko, jolle vuoroa haluaa tarjota, mikä vei jonkin verran aikaa ja hankaloitti tekijän löytämistä. Nykyään riittää, kun vuoron avaa Mepco Keikkoihin, sillä kuka tahansa vuoroon soveltuva työntekijä pystyy sen varaamaan.”
Tämän lisäksi usean samankaltaisen vuoron avaaminen yhtäaikaisesti Mepco Keikkoihin on koettu nopeaksi ja tehokkaaksi. Seniorisäätiön mukaan Mepco Keikkojen avulla saa myös paremman kokonaiskuvan vuoroista, kun kaikki täytetyt ja täyttämättömät vuorot ovat samassa näkymässä.
Joustavuutta työntekijöille
Keikkalaiset siirtyivät tehokkaasti käyttämään uutta Mepco Keikat-sovellusta ja ovat omaksuneet sen käytön nopeasti, Seniorisäätiöltä kerrotaan. Mepco Keikat on tuonut työntekijöille myös enemmän valinnanvaraa, sillä kun kaikki osaamiseen sopivat vuorot ovat heille tarjolla, he pystyvät vapaammin valitsemaan omat työvuoronsa.
Lisäksi vuorot täyttyvät tehokkaammin kuin ennen Mepco Keikkojen käyttöönottoa ja etenkin uudet keikkalaiset ovat alkaneet ottaa enemmän vuoroja.
Kiitosta nopeasta ja sujuvasta käyttöönotosta
Seniorisäätiö piti käyttöönottoa sujuvana ja Mepco Keikkoja helposti omaksuttavana ohjelmistona.
”Käyttöönotto meni sujuvasti ja keikkalaiset ovat ottaneet sovelluksen hyvin vastaan. Kokonaisuutena käyttöönotosta jäi hyvä fiilis ja suurempia kuoppia ei tullut vastaan.”
Toimivaa yhteistyötä
Kiitosta sai myös Mepco Keikkojen asiakaspalvelu, jota kehuttiin nopeaksi ja sujuvaksi.
”Jos on ollut joku ongelmatilanne, niin se on ratkaistu nopeasti. Myös kehitysideoita otetaan kivasti vastaan.”
Seniorisäätiö onkin aktiivisesti antanut meille palautetta ja kehitysideoita, mihin myös me Mepco Keikoilla olemme olleet todella tyytyväisiä! Haluamme kehittää tuotettamme yhdessä käyttäjien kanssa ja kaikki asiakkailta tuleva palaute on meille todella arvokasta.
Haluatko kuulla, miten Mepco Keikat sopisi teille? Ota meihin yhteyttä, niin jutellaan!